maanantai 23. toukokuuta 2011

Kevätsuosikki

Oman kevääni ehkä käytetyin mekko: Twist&Tangon Molly.

Piristystä maanantaihin

Äiti ja sisko miehineen kävivät reissussa, ja tuomisina ja kissavahtipalkkiona oli kaikenlaista ihanaa, kiitos kiitos matkalaisille :)
Huomenna onkin oman reissuni aika, pieni roadtrip miehen kanssa tiedossa loppuviikoksi. Nyt kun vielä keksisi mitä kaikkea tarvitsen mukaan, ensimmäisille päiville vähän siistimpää päällepantavaa ja jotain mukavaa monituntisia automatkoja varten ynnä tuulitakkia ja muuta rentoa sillä päätynemme mökkeilemään viikonlopuksi.
Tuliaisnallekarkit on jo syöty eikä tulevalla viikolla ole juuri mahdollisuutta harrastaa liikuntaa, joten matkavaatteita valitessa lienee syytä ottaa huomioon myös väistämätön, hienoinen vatsan seudun pömpötys, niinpä farkut taitavat pudota laskuista samantien.

Ja kun nyt matkustamisesta on puhetta, on ihan pakko hehkuttaa että tänään tuli varattua viikonloppureissu heinäkuiseen Osloon! Matkaan lähdetään pienellä, mutta sitäkin kivemmalla naisporukalla. Can't wait!

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Mihin kaikki aika oikein menee?

Kevät on jo pitkällä, enkä ole ehtinyt kurkkimaan blogini puolelle laisinkaan.
Kaikenlaista projektia on yhtä aikaa menossa eikä vapaa-aikaa käytännöllisesti katsoen ole. Pienet omat hetket olen tuhlannut itseeni, lähinnä treenailun merkeissä. Olen ensimmäistä kertaa elämässäni innostunut kuntosalin ryhmätunneista, ja ahkeroinut viime aikoina varsinkin joogan parissa. Rentouttavia ovat myös pitkät lenkit, yksin tai hyvässä seurassa. Laatuaikaa!
Nyt taidan siirtyä nautiskelemaan BodyBalance-tunnin leppeistä jälkitunnelmista. Aurinkoista sunnuntai-iltaa kaikille blogiini eksyneille!

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

0405

Paistaisipa tuo aurinko jo vähän lämpimämmin.
Harmittaa kiskoa villatakkia ylle aamuisin.
Toisaalta juoksulenkit ovat nyt mukavimmillaan: ei tarvitse sonnustautua vähintään kuuteen vaatekerrokseen, mutta juostessa ei myöskään tule tuskallisen kuuma, niinkuin kesän kunnolla lämmittäessä.
Ei mulla muuta :)

tiistai 3. toukokuuta 2011

Toiveasupostaus :)

Jos tänään olisi aurinkoinen, heinäkuinen päivä, tällaiseen asuun päätyisin ulos lähtiessäni:
1. Värikäs rannekoru piristää mitä tahansa asua 2. pinkki pusero on viime aikojen toivelistan nro 1. 3. nahkaiseen olkalaukkuun mahtuvat rahapussi, aurinkolasit ja kännykkä. Mitä muuta ihminen kesäaikaan mukana tarvitsee? Nimenomaan. 4. Shortsit! Viimeinkin ensi kesänä uskallan (ehkä) sulloa ahterini shortseihin ja astella kesäkadulle tuntematta epävarmuutta 5. Valkoinen toppi näyttäisi söpöltä pinkin puseron alla 6. tämä sievä kaulakoru löytyisikin jo valmiiksi omasta korurasiasta... 7. Havaianakset! En enää aio kokeillakaan muita läpökkäitä. Mahtavatko uutuus-espadrillokset olla yhtä mukavat jalassa?
1-6. H&M, 7. Havaianas (Planet Sports)

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Vapputunnelmia

Ompelin Marimekon jämäpalakopasta ongituista kankaanpaloista kaksi kaitaliinaa ruokapöydän jatkopalaa peittämään. Toinen kangas on Lumimarja, toinen Kissanminttu, tällä kertaa ihan ohuena valkoisena, johon kuvio on painettu valkoisella vahalla.
Eihän liinoista kunnollisia kuvia saanut, sillä huomion varastivat ensin karvaturrit ja sitten unohduin kuvailemaan kukkakimppua, jonka ostin kuninkaallisten häiden kunniaksi :)
Ai niin, juhlittiinhan me vappuakin. Haalaribileiden aika alkaa olla ohi, vaikka kiva on katsoa nuorempien riemua ja sähellystä kaduilla. Me istuttiin iltaa ihan kotosalla pienellä porukalla itse tehtyjen ruishampurilaisten ja skumpan merkeissä.
Toisin kuin haalariporukalla mitä luultavimmin, päänsärystä ei ole merkkiäkään, joten kohta taitaa olla aika lähteä katsomaan, onko Laajavuoren pururadoilla vielä lunta.
Hauskaa vappua!